Eletään sitä aikaa vuodesta, että siirrytään hivuttamalla aina vaan myöhäisempien lajikkeiden nostoon. Siksi hivuttamalla, että tähän mennessä kaalia on nostettu kerralla vain toimituksiin riittäviä määriä, ei siis varastoon. Nyt suunnitellaan jo kovempia nostourakoita. Elokuun alulla satonäkymät näytti heikoilta, mutta syyskesän sateet teki kaalille ihmeitä. Nyt esimerkiksi Castello on kaupoille juuri sopivaa, 1-2 kg kerää. Kuvassa isä ja poika ovat tekemässä katselmusta pellolla mistä emme ole vielä satoa korjanneet. Ei ole muuten karhujen jälkiä enää näkynyt, onneksi.
Ps. Nyt on muuten paras aika tehdä kaaliruokia ja varsinkin punakaalista saa esimerkiksi hunajamelonin ja pähkinöitten kanssa ihanaa salaattia!